Kuiviketurve osaksi ruokaturvaa ja huoltovarmuutta

Kuva: Susanna Heikkinen

Viime vuosina keskustelu turpeesta on painottunut lähes yksinomaan energiakäyttöön. Samalla on jäänyt vähemmälle huomiolle, että eläinten kuivikekäyttöön ja kasvien kasvualustoihin tarvittava rahkaturve on aivan eri tuoteryhmä kuin syvemmistä kerroksista nostettu energiaturve. Kuten Luken kuivike- ja kasvualustatuotannon tiekartassa todetaan, turvetta korvaavat materiaalit eivät ainakaan lähivuosina kykene vastaamaan kuivikkeiden kasvavaan kysyntään. Erityisesti kuiviketurpeen saatavuuden ennustetaan jopa puolittuvan vuoteen 2028 mennessä, mikäli nykykehitys jatkuu.

Karjatiloilla vaihtoehtoja on toki etsitty, ja myös Luke on selvittänyt turvetta korvaavia materiaaleja.  Rahkaturpeen ominaisuudet ovat edelleen ylivoimaisia, sillä mikään muu kuivikemateriaali ei täytä kaikkia kuivikkeilta edellytettäviä vaatimuksia: hyvää nesteensitomiskykyä, luontaisesti alhaista pH:ta ja antiseptisia ominaisuuksia, jotka hillitsevät ammoniakin ja muiden haitallisten kaasujen muodostumista sekä vähentävät bakteerien kasvua. Käytännössä tämä näkyy parempana eläinten hyvinvointina, vähäisempinä tulehdusongelmina ja puhtaampana tuotantoympäristönä.

Kuiviketurpeen merkitystä pitäisi tarkastella myös ravinnekierron näkökulmasta: kun kuivike on käytetty, yleensähän se ajetaan peltoon. Turve sitoo tehokkaasti lannasta ja virtsasta vapautuvia ravinteita, jotka palautuvat peltoon kuivikelannan mukana kasvien käyttöön. Samalla turpeen humus parantaa peltomaan rakennetta, vesitaloutta ja pieneliötoimintaa. Monilla tiloilla vaikutus näkyy pitkällä aikavälillä parempana satovarmuutena ja vähäisempinä ravinnehuuhtoumina.

Turvekeskustelusta voi saada käsityksen, että Suomen suot pitää pelastaa ennen kuin ne loppuvat. Suomessa yli puolet suoalasta on metsäojitettua suota, ojittamattomia soita on noin kolmannes ja suojeltuja soita noin 14 prosenttia. Turvetuotannon osuus on ollut vain murto-osa, noin 0,3 prosenttia suoalasta. Kysymys ei siis ole laajamittaisesta luonnontilaisten soiden hyödyntämisestä, vaan siitä, pystytäänkö kotimaiselle ruoantuotannolle välttämättömät raaka-aineet turvaamaan hallitusti ja vastuullisesti.

Kevään 2027 eduskuntavaalien jälkeisissä hallitusneuvotteluissa olisi aika tunnistaa nimenomaan kuiviketurve osaksi kansallista huoltovarmuutta. Kyse ei ole vain yhden tuotantopanoksen puolustamisesta, vaan eläinten hyvinvoinnista, ruokaturvasta ja suomalaisen maatalouden kilpailukyvystä. Täydentäviä kuivikemateriaaleja on hyvä kehittää määrätietoisesti, mutta kotimaisen kuiviketurpeen saatavuus ja kohtuullinen hinta on pystyttävä turvaamaan.

Pihvikarjaliiton näkemys on perusteltu: kuiviketurve tulee tunnistaa kriittiseksi huoltovarmuustekijäksi. Ilman toimivaa kuivikehuoltoa vaarannamme ne asiat, joista suomalainen ruoantuotanto tunnetaan – terveet eläimet, puhdas ruoka ja vastuullinen kotimainen tuotanto.