vuoden cowgirl
vuoden cowboy
kunniagalleria
Pihvikarjaliiton Vuoden Cowgirl/Vuoden Cowboy -titteli myönnetään henkilölle, joka on toiminut esimerkillisesti pihvikarjankasvatuksen parissa, lisäten kotimaisen pihvilihan tunnettuutta ja arvostusta. Ensimmäinen Cowboy valittiin vuonna 2009, ja kunniaa on jaettu sen jälkeen vuosittain kaikkiaan 12 kertaa. Vuonna 2017 titteliä ja kiertopalkintoa ei jaettu, silloin nimitettiin Male von Limburg Stirum Pihvikarjaliiton kunniajäseneksi.
2021 Katri Strohecker
Katri on omistanut elämänsä suomalaisen pihvilihan eteenpäin viemiselle. Hän on primus motor, joka on kouluttanut, neuvonut, tukenut ja kannustanut karjankasvattajia, ja samalla luonut lukuisia kansainvälisiä kontakteja koko alan yhteiseksi hyväksi.
Katrin supervoima on selkeä argumentointi lihan syöntilaadun puolesta. Hänen avullaan on moni suomalainen tila päässyt alkuun emolehmätuotannossa ja saanut hyvät evästykset eläinten käsittelyyn ja jalostukseen.
2020 Outi ja Petri Herttuainen
Outi ja Petri ovat taitavia karjankasvattajia, jotka ovat ottaneet pihvikarjan imagonrakentamisen osaksi jokapäiväistä työtään. Ranch Herttuaisen arjesta ja eläimistä kerrotaan sosiaalisessa mediassa konstailemattomasti, mutta hyvässä hengessä ja myönteisyyttä vaalien.
Jokainen karjankasvattaja on oman tuotannonalansa viestinviejä. Ammattitaitomme ja suomalaisen tuotantotavan vahvuudet ansaitsevat tulla kerrotuksi kaikille, ja Ranch Herttuainen tekee sen kuluttajia koukuttavalla tavalla.
2019 Johanna Jahkola
Johanna on eläinten käsittelytaidon asiantuntija, joka on lisännyt monen karjankasvattajan ymmärrystä nautojen ominaisuuksista.
Johanna osaa ottaa sonnista mittaa, ja hänen työnsä jälki onkin jo vuosia näkynyt jalostustyössä, myös sonnihuutokaupoissa. Ajassa kiinni olevana viljelijänä Johanna on tehnyt nurmen ja maaperän kasvukunnon merkitystä tunnetuksi, ja lisännyt rotaatiolaidunnuksen monen suomalaisen sanavarastoon.
2018 Vivili Ylönen
Vivili on cowgirl, joka tunnetaan koko toimialaa eteenpäin vievästä ja pitkäjänteisestä työstä siitossonnien kasvattamossa. Hän ottaa esimerkillisesti vastuuta isoistakin kokonaisuuksista ja hoitaa työnsä ammattitaidolla ja sitkeydellä.
2016 Antti Niskanen
Antti on pihvikarjankasvattaja, joka persoonallisella tyylillään puhuttelee hyvästä lihasta kiinnostuneita kuluttajia. Hän myy oman tilan tuotteita suoraan asiakkaille ja tekee pihvilihasta arjen juhlaa yhä useammassa ruokapöydässä. Antin ansiosta kuluttajien ymmärrys pihvilihan alkuperästä ja laadusta lisääntyy, mistä hyötyy koko tuotantosuunta.
2015 Maiju Pesonen
Maiju yhdistää naudanlihantuotannon tutkimuksen ja käytännön toimenpiteet eläinten parissa tavalla, joka on enemmän kuin osiensa summa. Hänen jakamansa tietous johdattaa karjankasvattajat kohti tulevaisuutta, jossa naudanlihan syöntilaadulliset ja ravitsemukselliset ominaisuudet korostuvat.
2014 Antti Toivonen
Antissa yhdistyvät ansiokkaan karjankasvattajan ja yrittäjän parhaat ominaisuudet: tavoitteellisuus, vastuullisuus ja hyvä meininki. Ympäristöteot ovat aitoja ja merkittäviä, lannan ravinteiden kierrätyksestä maisemanhoitoon. Tämän cowboyn käsistä ei mopo karkaa.
2013 Maarit Kärki
Maaritille pihvikarja on tuttuakin tutumpaa työmaata sekä teoriassa että käytännössä. Hänet tunnetaan naudanlihatuotannon tiedotus-, koulutus- ja kehittämishankkeiden toteutuksesta, ja hän nauttii laajaa arvostusta pihvikarjankasvattajien keskuudessa.
2012 Mikko Leikola
Mikon aktiivisuus pihvikarjan tunnetuksi tekemisessä suuren yleisön keskuudessa on omaa luokkaansa. Suomen suosituimman Pepper-sonnin isäntä nauttii koko tuotannonalan luottamusta ja arvostusta, ja osaa sijoittaa sanansa siten, että kuulijalle jää pihvikarjasta hyvä mielikuva.
2011 Riikka Palonen
Riikka on tehnyt uraauurtavaa työtä pihvikarjarodun hyväksi Suomessa, perustanut kansallisen rotuyhdistyksen, tehnyt huikeita, mutta vastuullisia eläinkauppoja ja luonut laajan ulkomaisen suhdeverkoston. Hän on antanut pihvilihan tuotannolle positiiviset kasvot myös mediassa.
2010 Anne-Marie Rosenlew
Amie tunnetaan sekä kotimaassa että ulkomailla asiantuntijana, joka työskentelee laaja-alaisesti pihvikarjan jalostusominaisuuksien ja syöntilaadun parantamisen hyväksi. Hän yhdistää eläimet ja kasvattajat, tarttuu toimeen ja omalla esimerkillään innostaa myös muita saavuttamaan tavoitteet.
2009 Jyri Tanner
Jyri on malliesimerkki karjankasvattajasta sekä sisäisesti että ulkoisesti - ja hän on aina valmis keskustelemaan pihvikarja-asioista. Pihvikarjaliitto kiittää Jyriä alan monipuolisesta kehittämisestä ja eläinten aktiivisesta esittelystä.