top of page

 

 

Eri pihvikarjarodut eroavat toisistaan eläinten koon, lihan määrän sekä sen koostumuksen mukaan. Suurimmat Charolais- ja Simmental-sonnit voivat saavuttaa jopa 1400 kilon elopainon. Joillekin roduille on tyypillistä, että niiden liha marmoroituu eli rasva kertyy lihassyiden väliin, mikä antaa lihalle mureutta ja makua. 

 

Ravinnolla ja elinympäristöllä on usein rotua merkittävämpi vaikutus pihvilihan makuun ja rakenteeseen.

Merkittävimmät pihvikarjarodut Suomessa ovat Charolais, Hereford, Limousin, Aberdeen Angus, Highland Cattle ja Simmental.

PIHVIKARJARODUT

IMG_3680.JPG
ANGUS

Aberdeen Angus on alunperin kotoisin Skotlannista, mutta rotua on kehitetty erityisesti Pohjois-Amerikassa, josta tämän päivän jalostusaines on pääosin peräisin. Eläin on musta tai – tosin harvemmin – punainen sekä sarveton. Syntymänupoutta hyödynnetäänkin risteytyskäytössä.


Rotu on tunnettu hyvistä emo-ominaisuuksistaan, kuten hyvästä maidontuotannosta, helpoista poikimisista, hyvästä luonteesta ja hedelmällisyydestä. Se on myös erinomainen karkearehunkäyttäjä ja laiduneläin. Jalostuksen ansiosta rodun kasvu- ja teurasominaisuudet ovat Suomessa viime vuosikymmenien aikana huomattavasti parantuneet. Aberdeen Angusta arvostetaan maailmalla erityisesti marmoroituneen ja maukkaan lihansa ansiosta.

Täysikasvuinen lehmä painaa 600-750 kg ja sonni 1000-1250 kg.

Lisätietoja rodusta saa Suomen Angusyhdistykseltä www.angus.fi

 

Pihvikarjaliitto_Charolais_ryhmä.jpg
CHAROLAIS

Charolais on ranskalainen kookas ja lihaksikas liharotu, joka oli alunperin jalostettu vetojuhdaksi. Väriltään eläimet ovat valkoisia tai kellertävän valkoisia. Suomessa kasvatetaan sekä nupoa (kanadalaista) että sarvellista (ranskalaista) linjaa.


Charolainen on parhaimmillaan pääterotuna eli teuraseläinten isärotuna. Rodun vahvuuksia ovat nopea kasvu, korkea teurasprosentti sekä lihakkuusluokka. Sonnit voidaan kasvattaa isoihinkin teuraspainoihin ilman rasvoittumisen vaaraa. Rodun hyvät ominaisuudet saadaan esille myös risteytyskäytössä.

Täysikasvuisen lehmän paino on 700-950 kg ja sonnin 1200-1400 kg.

Lisätietoja rodusta saa Suomen Charolaisyhdistykseltä www.charolais.fi

hereford.jpg
HEREFORD

Hereford on maailman yleisin liharotu. Se on kotoisin Englannista, Herefordshiren maakunnasta. Väriltään eläimet ovat punaruskeita valkoisin merkein. Herefordille tyypillinen valkoinen pää periytyy usein myös risteytysjälkeläisiin. Suomessa jalostetaan sekä nupoja että sarvellisia Hereford-eläimiä.

Hereford-tyyppi on muuttunut usein aikojen kuluessa. Tämänhetkinen Hereford on keskikokoinen rotu, jonka kasvunopeus ja lihakkuus ovat kehittyneet merkittävästi. Hereford kasvattaa talveksi paksun, tuuhean karvapeitteen, joten se pärjää viileissäkin olosuhteissa.

 

Rotu on vaatimaton ja kestävä, erinomainen luonnonlaitumien ja karkearehun käyttäjä. Luonteeltaan Hereford on rauhallinen ja helposti käsiteltävä.

Täysikasvuinen lehmä painaa noin 700 kg ja sonni 1000-1300 kg.

Lisätietoja rodusta saa Suomen herefordyhdistykseltä www.hereford.fi.

Haikkulauma_laitumella_vasikasta_huolta.
HIGHLAND CATTLE

Highland cattle eli ylämaankarja on Skotlannista kotoisin oleva pienikokoinen lihakarjarotu. Eläinten karva on pitkä ja pohjakarva hyvin  tiivis, hyväksytyt värit ovat musta, keltainen, punainen, tiikerijuovikas ja harmaanruskea. Rodulle ominaista ovat myös hyvin pitkät sarvet.Eläimet ovat hyvin vaatimattomia ruoan ja suojan suhteen. Kotimaassaan ne elävät ylätasangoilla ilman suojaavia navettarakenteita, rehunaan laiha laidunruoho ja vesakot. Emo-ominaisuudet ovat erinomaiset, mutta hitaan kehittymisen takia lehmät astutetaan ensimmäistä kertaa muita rotuja vanhempina. Ylämaankarja on parhaimmillaan metsä-, ja luonnonlaitumilla. Voimaperäiseen lihantuotantoon se ei sovellu.Täysikasvuinen lehmä painaa noin 450-650kg ja sonni noin 750-950 kg.Lisätietoja rodusta saa Suomen Highland cattle clubista  www.highlandcattle.fi

limousin.jpg
LIMOUSIN

Limousin on Ranskasta Limogesin maakunnasta lähtöisin oleva keskikokoinen liharotu, joka on tullut tunnetuksi ympäri maailmaa erityisen hyvien teurasominaisuuksiensa vuoksi. Väriltään eläimet ovat kullanruskeita. Suomessa kanta on ensisijaisesti sarvellista ja jonkin verran on myös nupoja sukulinjoja. Limousin on Suomen suosituin liharotu keinosiemennyksessä ja poikineiden risteytysemolehmien määrässä.

Limousin on siroluinen liharotu. Ruhojen lihaprosentti sekä arvo-osien osuus ruhon kokonaislihamäärästä on erittäin korkea, ja koska rasvoittumisen vaaraa on pieni, rotu soveltuu voimaperäiseen ruokintaan. Lihan hienosyisestä rakenteesta johtuen se ei tarvitse sisäistä rasvaa mureutuakseen ja siksi rotu vastaa hyvin kuluttajien toiveisiin vähärasvaisesta lihasta.

 

Täysikasvuinen lehmä painaa 650-850 kg ja sonni 1000-1200 kg.

Lisätietoja rodusta saa Suomen Limousinyhdistykseltä www.limousin.fi

simmental.jpg
SIMMENTAL

Simmental on kotoisin Keski-Euroopasta, missä sitä käytetään sekä maidon- että lihantuottajana. Rotu on pääosin jakaantunut kahtia käyttötarkoituksen mukaan, ja Suomessa käytössä on lihantuotantoon jalostettu tyyppi. Väriltään eläimet ovat valkoisenruskean kirjavia. Kanta on joko sarvellista tai nupoa.Simmental sopii parhaiten voimaperäiseen ruokintaan, koska rasvoittumisen riskiä ei ole. Simmental on parhaimmillaan emorotuna, koska hyvän maidontuotannon ansiosta vasikoiden vieroituspainot ovat erinomaisia.Täysikasvuinen lehmä painaa 700-950 kg ja sonni 1200-1400 kg.Lisätietoja rodusta saa Suomen Simmentalyhdistykseltä www.simmentalyhdistys.fi

blondi.jpg
BLONDE D'AQUITAINE 

Blonde d'Aquitaine eli Blondi on uudehko liharotu Suomessa. Rotu on kehitetty Ranskassa 1960-luvulla yhdistämällä Quercy-, Garonne- ja Blonde Pyrenee -rodut. Suomen eläimet ovat sarvellisia, mutta maailmalta löytyy myös nupoja linjoja. Rotutaustan takia eläinten värit vaihtelevat kermanvaaleasta ruskeaan. Rotu on kasvattanut nopeasti suosiotaan Ranskassa.Eläimet ovat siroluisia, suurikokoisia ja pitkiä. Poikimiset ovat vasikoiden muodosta johtuen helpohkoja. Näiden ominaisuuksien vuoksi  blondi onkin parhaimmillaan pääterotuna eli teuraseläinten isärotuna. Rotu tulee sukukypsäksi myöhään ja hiehot poikivat yleensä vasta kolmevuotiaina, myös poikimavälit ovat pitkät. Tästä johtuen Blonde d'Aquitaine soveltuu huonosti risteytysemojen jalostamiseen.Täysikasvuinen lehmä painaa 700-900 kg ja sonni 1200-1400 kg.Suomessa ei ole toistaiseksi Blonde d'Aquitaine rotuyhdistystä.

bottom of page