PIENI ABC EmOLEHMISTÄ
Emolehmätuotantoon siirtyjällä ei ole tyhmiä kysymyksiä. Tyhmää on vain jättää kysymättä. Asioita oppii kyselemällä, googlailemalla, liittymällä keskusteluryhmiin ja yhdistyksiin, kuten Pihvikarjaliittoon, käymällä tiloilla ja opiskelemalla. Lähdekritiikki on aina paikallaan.
Uuden tuottajan ensimmäisiä tehtäviä on määrittää oma paikkansa emokentässä. Sen pohjana ovat tilan tuotantoedellytykset ja tuottajan/tuottajaparin omat henkilökohtaiset ominaisuudet.
Tuotantostrategian miettimisessä asiat linkittyvät toisiinsa. Termi ”tilakohtainen” tulee emolehmistä keskusteltaessa esille hyvin nopeasti. Se kertoo siitä, että emolehmätuotantoa voi harjoittaa fiksusti monella tavalla. Virheitä ei kuitenkaan kannata toistaa.
Mikä on emolehmätuotannon strategia sinun tilallasi?
Yksi lähtökysymys on miettiä, onko strategiana vieroitettujen vasikoiden myyminen vai loppukasvatus itse? Entä toimitaanko tuotantokarjana risteytyseläimillä vai jalostuskarjana, joka myy myös siitoseläimiä? Sekä tuotantokarja että jalostuskarja tekevät jalostusta, mutta eri painotuksin.
Tehdäkö loppukasvatus itse? Jos loppukasvatus, niin myyminen teurastamon kautta vai suoramyyntinä? Entäpä osuuskunta tai tuottajaorganisaatio?
Emolehmän idea on laiduntaminen, joka on myös iso osa pihvilihantuotannon imagekuvaa. Tärkeä kysymys on, löytyykö tilalta laitumia, mistä ja millaisia? Peltolaidunta vai perinnebiotooppia? Lohkokoko? Mille emomäärälle pelloilta riittää rehua talveksi?
Laiduntaminen onnistuu etälaitumillakin. Perinnebiotoopit ja emolehmät ovat win-win, kunhan pinta-alassa huomioidaan emojen ravinnontarve. Brittirodut ovat parempia karkean rehun hyödyntäjiä kuin ranskalaiset.
Mikä rotu meille?
Se kysymys pyörii aloittavan emotuottajan mielessä alusta asti. Tärkeintä on löytää itselle sopiva karja. Kiertely ja tutustuminen antaa pohjaa valintaan, mutta lopullinen päätös on kasvattajalla itsellä.
Joskus vastaus voi naksahtaa kertalaakista tien varressa laiduntavasta komeasta laumasta. Joskus kaverin kanssa sama rotu on hyvä idea. Teurastamon kanssa on hyvä pyöritellä ajatuksia.
Onko jollekin rodulle hyviä markkinoita valmiina? Teurastamoille myydessä kannattaa muistaa ruhojen EUROP-luokitus ja vasikkamyynnin mahdolliset ison rodun lisät.
Sovitaan aloittajan esimerkkitilaksi sata emoa. Syntyvistä vasikoista puolet on sonneja, puolet lehmiä. Limousin, simmental, charolainen tai blondi vasikan isänä merkitsee rotulisää maksavassa teurastamossa vuodessa yli 10 000 euron hintaeroa pihvivasikan perushintaan verrattuna hereford- tai angusisäisiin vasikoihin.
EUROP-hinnoittelu on suunnannut brittirotuja angusta ja herefordia sekä highlandereita enemmän suoramyyntiin. Siinä marmoroituva liha on plussaa, ei miinusta. Suoramyyntiä on kaikenrotuisilla tiloilla.
Vieroitettuja vasikoita myyvä tila voi käyttää emoiksi vaikkapa yhdistelmää, jossa emona on baldy eli hereford-angus tai superbaldy eli simmental-angus ja isäsonnina charolainen, limousin tai blondi. Sillä saa emorodun emo-ominaisuuksia, isärodun kasvuominaisuuksia, heteroosin kasvuhyötyä sekä ison rodun lisän vasikkamyyntiin.
Katse toimivuuteen
Yleisimmät emorakennustyypit ovat kestokuivikepihatto, makuuparsipihatto, jaloittelutarha plus makuuhalli ja vinopohjakuivikepihatto. Toimivia ratkaisuita eläinten ja hoitajien kannalta pystyy toteuttamaan eri tyyppisiin pihattoihin.
Tärkeää on pohtia emolarakennuksen eläinliikenne pihoineen koko emopihaton vuoden kierron ajalta. Porttien sijoittamisella, avautumissuunnalla ja lukitustavalla on merkitystä.
Pihatossa on lannanpoistoa ja lantalantyhjennystä, kestokuivikepohjien tyhjennystä, emojen ryhmittelyä, poikimista, nupoutusta, bovisnäytteiden ottamista, laidunsiirtoja, vieroitusta ja tiineystarkastusta. On eläinlääkärikäyntiä, on välitysvasikkalastausta, on teurasautoa.
Irtoaidat ovat emotilalle elämänlaatua. Niillä ja palomiehen haoilla varustetuilla ketjunpätkillä rakentaa nopeasti erillistiloja poikiville. Kevyellä alumiiniaidalla on hyvä ohjailla emoja poikimakaudella. Aidoista saa myös kujia eläinsiirtoihin esimerkiksi lastauspaikalla etälaidunkuljetukseen sekä laitumelta pois.
Käsittelyhäkki tai -aita ja lukkoparret lisäävät työturvallisuutta. Tiineystarkastukset, korvausmerkkien kiinnittäminen ja eläinlääkärin työt ovat kaikki sujuvampia niiden kanssa.
Uuden emolan rakentajalla on tuhannen taalan paikka miettiä emolatontin liikenne tautiturvalliseksi. Yksi perussääntö on, että likaisten reittien ei pidä ristetä puhtaiden kanssa.
Erityisen tärkeää ennen rakentamista on miettiä vasikkavälitys- ja teurasautojen reitit ja lastauspaikat, että eläinten autoon siirtäminen hoituisi mahdollisimman sujuvasti ja turvallisesti. Teurastamon autonkuljettajilta ja muulta henkilökunnalta saa parhaat vinkit ja vaihtoehdot lastauspaikkojen rakentamiseen.
Kuivitus kuntoon
Kuivittamisen merkitystä ei voi liikaa korostaa pihvikarjatuotannossa. Se täytyy ajatella valmiiksi jo silloin, kun emotila on lähtökuopissaan. Puhtaus kertoo kuluttajille positiivista viestiä karjan hyvinvoinnista.
Poikimakausi vaatii suurimman panostuksen kuivitukseen, sillä vasikan vastustuskyky on syntyessä alhaisimmillaan. Eri pihattotyypeissä on isot erot kuivikkeen menekissä ja levitystyössä.
Eli mieti, mistä kuivike? Missä ja miten sen varastointi? Miten levitys?
Kuivikkeen saatavuus ja riittävyys täytyy ajatella raatorehellisesti. Ei hyvien vuosien mukaan, jolloin naapurikylistäkin tarjotaan kullankeltaista kuivaa olkea paalattavaksi, vaan heikkojen korjuuolojen mukaan ja huomioiden kulutus sellaisina talvina, jolloin lämpömittari sahaa neljä kuukautta nollan molemmin puolin.
Vaaleaa kuiviketurvetta kuoritaan uusien kenttien pinnasta. Sen saatavuus jatkossa riippuu uusien turvetuotantoalueiden luvittamisesta. Kesän korjuuolot määrittävät vuosittain turpeen hinnan.
Kustannukset kuriin
Emorakentamisen hinnan täytyy pysyä hallinnassa, koska kate per emo on alhainen. Kannattaa miettiä, miten paljon lainanhoitokuluja tulee vuodessa milläkin rakennuskustannuksella.
Jos yhden emopaikan kustannus on esimerkiksi 2500 euroa, sadalle emon pihatolle tulee hinnaksi 250 000 euroa. Jos siitä on lainaa 60 prosenttia, kymmenen vuoden maksuajalla lyhennykset ovat vuodessa 15 000 euroa.
3500 euron emopaikan hinnalla vastaavan pihaton lainasumma nousee 210 000 euroon ja vuosittaiset lainanhoitokulut 21 000 euroon. 4000 euron emopaikkahintaa joutuu vuodessa lyhentämään 24 000 euroa. Lisäksi tulevat lainan korot.
Pelkkään rakentamiskustannukseen ei kannata takertua. Lisäksi on huomioitava vuosittain pyörivät käyttökustannukset, joita kertyy esimerkiksi kuivikkeen menekistä ja työmäärästä. Omalla jaksamisellakin on hintalappunsa.
Emotilan aloittaminen nollasta täyteen tuotantokuntoon vie aikaa. Ylösajovaiheeseen tarvittavat rahat on laskettava tarkasti.
Hyvänä ohjenuorana on, että emolehmätuotannon alussa mennään suurin piirtein kolme vuotta täysillä kuluilla, mutta vajailla tuotoilla. Vasta kolmantena vuonna saa tuotannolleen ensimmäisen kerran kaikki tulot.
Tiineestä hiehosta vasikan myyntiin tai jopa teuraaksi kasvattamiseen asti menee aikaa. Entä jos vasikkamyyntitila jättää omia vasikoita kasvamaan emoiksi? Vasikkatuloja jää saamatta.
Muista käyttökate
Kun emotilan tuotanto viimein on vakiintunut, tulomahdollisuuksista otetaan kaikki irti: mahdollisimman isoja vasikoita ja hyvin luokittuvia teuraita, menot kuriin. Käyttökate on tuotannon tulojen ja kulujen erotus, ja sillä pitää maksaa yksityistalous, lainojen kulut ja verot.
Yhdestä emosta saatava käyttökate on rajallinen, joten aloittavan emotilan tulee miettiä, paljonko emoja tarvitaan kaikkiin kuluihin. Se riippuu myös siitä, kuinka monen työpaikka emotilasta on tulossa.
Emotilan vuosikierron rytmisyys antaa mahdollisuuden tilan ulkopuolisiin töihin. Siten esimerkiksi viljelijäparista toinen voi tehdä tilan ulkopuolisia töitä ja osallistua sesonkiaikoina tilan töihin.
Kahden toimeentuloon tarvitaan enemmän emoja ja useamman viljelijän yhtymälle vielä enemmän. Tila voi myös käyttää ulkopuolista urakointia ja tilatyöntekijöitä. Se kaikki määrittää emojen lukumäärää.
Luomuna vai ei?
Kynnys siirtää emolehmätuotanto luomuun on emon kannalta matala. Emolehmien ruokinta ja elämä ovat lähtökohtaisesti hyvin luonnonmukaisia ja uudet emopihatot ovat suunnilleen kaikki luomukelpoisia.
Luomu onkin enemmän emolehmätuottajan pään sisäinen valinta. Jos se ei tunnu hyvältä idealta, se ei toimi.
Parasta on saada mahdollisimman paljon tuloista markkinoilta. Siksi on hyvä, että yhä enemmän luomuvasikoita pääsee luomuloppukasvatukseen.
Poikimakausi huipentaa vuoden
Emoihin ryhtyvälle maitotilalle yksi suuri muutos on työn vaihtuminen päivärytmisestä vuosisesonkeihin. Myös ruokinta muuttuu vuosisesongeittain.
Emovuosi jakautuu poikimakauteen, astutuskauteen, vieroitukseen ja ylläpitokauteen. Kausien päällä kulkevat laidunnuskausi ja sisäruokintakausi.
Yleisintä emotiloilla on poikimakausi keväällä. Voi olla myös kahden kauden tiloja eli esimerkiksi 2/3 emoista poikii keväällä, 1/3 syksyllä. Se antaa pelivaraa sonnien käyttöön ja laitumiin.
Poikimakausi on intensiivisin vaihe emovuotta. Silloin tehdään tulosta, jonka pohja tosin luodaan edellisen kesän sonnivalinnoilla, laitumien kasvulla, kivennäisruokinnalla ja ylläpitokauden ruokinnalla.
Kun pohjatyöt ovat kunnossa, poikimakausi on enemmän valvontaa kuin poikimisiin puuttumista. Vasikan täytyy nousta syömään pian syntymänsä jälkeen. Pienellä vasikalla on pienet energiat. Kylmyys, märkyys ja maito alakantissa vie vasikan nopeasti huonoon kuntoon.
On kullanarvoinen taito oppia lukemaan emon ja vasikan olemuksista, saako vasikka riittävästi maitoa. Muutenkin on hyvä ymmärtää asioita emolehmien näkökulmasta. Se helpottaa kaikkea käsittelyä.
Poikimakausi on myös korvamerkkausta ja vasikkailmoitusten tekemistä. Siihen täytyy rakentaa hyvä rutiini, koska korvamerkkiyllätykset ovat ikäviä myös taloudellisesti.
Tiivis kausi on paras
Ollaanpa yhden tai kahden poikimakauden systeemissä, poikimakauden on oltava tiivis. Hyvä nyrkkisääntö on, että 60 prosenttia emoista tulee poikia ensimmäisen kolmen viikon aikana, 80 prosenttia 42 päivässä ja 100 prosenttia 63 päivässä.
Tiiviystavoitteeseen on monta syytä. Se tehostaa ajankäyttöä. Viimeisiä hännänhuippuja on puuduttavaa odotella kevätpeltoja tehdessä. Tasaikäiset vasikat pysyvät terveempinä ja osaavat parhaiten hyödyntää laidunta. Myös vieroitus on helpointa tasakokoisilla ryhmillä.
Poikimakauden ytimekkyys lähtee eläinaineksen tasaisuudesta, ruokinnasta ja kuntoluokituksesta. Poikijalle ja tiinehtyjälle hyvä kuntoluokka on 2,5-3. Kuntoluokkasilmää ja -kättä on syytä kalibroida pitkin vuotta. Kuntoluokitukset ainakin syksyllä vasikoiden vieroituksen jälkeen ja pari kuukautta ennen poikimista.
Mitä helpommiksi rutiinit tekee itselleen, sen varmemmin ne toteutuvat. Kun sonneille on suunniteltu tilat valmiiksi, ne tulee otettua laumoista tavoitellun poikimakauden mukaisesti, kuten kahden kuukauden astumisen jälkeen.
Sonnien ajoissa pois ottaminen pienentää myös teinitiineyksien riskiä. Hyvin kasvaneet hiehovasikat varsinkin pienissä roduissa ovat yllättävän varhaiskypsiä. Jos teinitiineydestä on yhtään epäilystä, se ehdottomasti kannattaa tutkituttaa eläinlääkärillä, joka tarvittaessa pystyy katkaisemaan tiineyden.
Emoja karsiessa vasikoiden vieroituksen jälkeen kärkilistalle kirjataan kauden viimeiset poikijat. Tiineystarkastuksen tyhjät täydentävät poistolistaa. Poikimakausi on helppo päästää venymään, vaikea lyhentää.
Laidunkapasiteetti käyttöön
Ruokinnalle karkea nyrkkisääntö on, että poikimisen aikaan ja keväällä emoilla on parhaat ja sulavimmat rehut. Seleenikivennäinen on välttämättömyys luomutiloilla ja ei-yaralaisilla normitiloilla.
Emolehmätilan kesä on laiduntöitä ja rehuntekoa eri tuotantovaiheiden tarpeisiin. Yhtä vähän kuin emolehmätuotantoa ei pidä kutsua itseuudistuvaksi, ei myöskään laitumen kasvua saa ottaa itsestäänselvyytenä.
Nurmen tavanomainen satopotentiaali on 6000-8000 kiloa kuiva-ainetta hehtaarille vuodessa, mutta monilla laitumilla jäädään 2500-3000 kiloon.
Syitä laitumen nurmentuotannon alikapasiteettiin ovat ylilaiduntamisen lisäksi alilaiduntaminen, ylipitkät nurmikierrot sekä vastaperustettujen nurmien polkeutuminen runsaasti vettä pidättävillä mailla.
Ylilaidunnuksen näkee hylkylaikkujen määrässä. Alue on syötetty liian tarkkaan, jos hylkylaikkuja ei löydy 15-25 prosentilta alueesta. Ylilaidunnus ei jätä nurmen jälkikasvuun lehtiä eikä vararavintoa. Puhdistusniitto pari-kolme kertaa kesässä pitää rikat kurissa.
Alilaidunnuksessa nurmi ehtii korsiintua. Ylipitkien nurmikiertojen aikana sorkanjälkiin pesiytyy rikkakasveja. Vastaperustetut alat tulee laiduntaa hellävaraisesti, että niistä kasvaa hyviä nurmia seuraaviksi vuosiksi.
Rankkasateiden ja rutikuivuuksien tuomat laidunhaasteet tulee ennakoida. Sateessa laitumet helposti sorkkaantuvat, joten on järkevää varata väistölaitumeksi esimerkiksi päättövaiheessa olevia nurmia.
Syksy ja vieroitus
Vasikoiden kasvaessa maidon osuus sen ravitsemuksesta vähenee ja nurmen osuus lisääntyy. Mitä pidemmällä laidunkausi on, sen tärkeämpää on huolehtia, että vasikoille riittää hyvää nurmea. Emot syövät sen mielellään vasikoiden sijasta.
Väkirehu jo laidunkaudella edistää vasikan kasvua ja pötsin kehittymistä, joka näkyy sen kasvussa vieroituksen jälkeen. Vasikoita myyvän tilan täytyy laskea väkirehun hinta ja suhteuttaa se vasikan lisäkasvun hintaan.
Emolehmä on onnistunut kasvatustyössään, kun vasikka painaa noin puolet sen painosta vieroitushetkellä. Vieroitus on emolle ja vasikalle suuri stressi. Siksi muut muutokset täytyy silloin minimoida. Emoille kivennäisruokinta kohdilleen, vasikoille hyvälaatuista rehua.
Kolmen päivän konsertti kuuluu naapureille asti. Läppävieroitus ja aitavieroitus vähentävät erostressiä ja huutamista.
Tavoitteena on, että emo pitää kuntoluokkansa suunnilleen samana kautta vuoden. Käytännössä erityisesti maitoisat ensikot menettävät kuntoisuuttaan vasikkaansa ruokkiessa. Siksi kuntoluokitus syksyllä on tärkeä.
Kuntoluokituksen perusteella emot jaetaan syksyllä ryhmiin. Kunnostustarpeessa olevat saavat sulavaa rehua, muut välttävät lihomista.
Emolehmätila tarvitsee paljon ylläpitokauden rehua eli säilönnällisesti hyvälaatuista, mutta matalaenergistä pötsintäytettä. Luke uudisti emolehmien ruokintasuositukset viime vuonna ensimmäistä kertaa emolehmälähtöisiksi.
Hanki hyvät eläimet!
Eläinaineksen hankkiminen on aloittavalle emotilalle pitkäkantoinen investointi. Siinä kannattaa käyttää ammattilaisten apua.
Hyvä karja on tasainen kooltaan ja ominaisuuksiltaan. Liian suuri aikuiskoko kuluttaa tarpeettoman paljon rehua.
Parhaat eläimet ovat huomaamattomia ja hoitavat työnsä ilman erityiskäsittelyitä. Siitossonni on karjan tärkein eläin, koska puolet vasikan geeneistä on siltä. Jos vasikat eivät kasva odotetusti, sonnin vaihtaminen on melko yksinkertainen toimenpide, mutta koko emojoukon vaihtaminen on paljon vaikeampaa.
Hyvällä emolla on helpon poikimisen mahdollistava rakenne ja hyvät emo-ominaisuudet. Se tarkoittaa vasikan hoitamista ja riittävää maitoisuutta sen kasvattamiseen.
Hyvä sonni vastaa käyttötarkoitustaan eli sonnikaupoille lähtiessä on tiedettävä esimerkiksi, tuottaako vasikoita vain loppukasvatukseen vai uudistushiehoiksi. Sonnihuutokaupoissa käyminen sivistää monella tavalla.
Ihmiselle aggressiiviset emot täytyy karsia. Kahjoista emoista tulee kahjoja vasikoita.
Lypsylehmiin tottunut saattaa ajatella, että maitorotu emon taustalla on positiivinen piirre maitoisuuden takia. Emobuumissa myyjille ja välittäjille voi myös tulla kiusaus myydä pitoon eläimiä, joiden oikea osoite olisi teuraskasvatus.
Eläinkauppa on suurin riski tarttuvien eläintautien leviämiseen. ETT on tehnyt pelisäännöt vastuulliseen eläinkauppaan. Niitä on syytä noudattaa.
Eli ei eläimiä väli- tai loppukasvattamoista. Kysy myyjätilalta terveystilanneraportti ja alle kahden kuukauden vanha negatiivinen salmonellatutkimustulos.
Kysy myös varmistus, ettei lähtötilan terveydenhuoltokäynneillä ole todettu M.bovista, paratuberkuloosin tai tartunnallisten sorkkasairauksien oireita tai hengitystietulehduksia kuukauteen eikä pälvisilsaa kolmeen vuoteen. Eläimet siirretään puhtaalla autolla niin, ettei mukana ole terveysstatukseltaan tuntemattomia eläimiä.
Teksti perustuu Pihvikarja-lehdessä julkaistuun artikkeliin, jonka on kirjoittanut Leena Pakarinen.