Laiduntavat eläimet ovat keskeisessä roolissa monipuolisen maatalousluonnon ylläpitäjinä. Missä laidunnus loppuu, siellä lähtevät luontoarvot laskuun.

​

Laiduntamisella tarkoitetaan karjan oleskelua ja  ruoan hankintaa joko laitumeksi aidatulla pellolla tai luonnonlaitumilla, joita ovat esimerkiksi hakamaat, metsälaitumet ja niityt. Kaikki nautarodut sopivat laiduntamiseen.

​

Niityt, kedot, hakamaat ja luonnonlaitumet ovat Suomen uhanalaisinta luontoa. Vielä 1800-luvulla Suomessa oli 1,6 miljoonaa hehtaaria niittyjä, mutta nyt perinnebiotooppien hehtaarimäärä on pudonnut 30 000-35 000:een. Ruotsissa niittyjä ja hakamaita on paljon runsaammin, noin 500 000 hehtaaria.

​

Luonnonlaidunten kasvilajisto on erittäin rikas. Laiduntamisen vähenemisen myötä niittyjen ja ketojen monimuotoisuus on uhanalaistunut. Perinnebiotoopit ovat maiseman ja lajien rikkauden vuoksi tärkeitä. 

​

Luonnonlaidunten hoidossa lihakarjarodut  ovat suosittuja, sillä ne ovat ravintonsa suhteen vähemmän valikoivia kuin esimerkiksi lampaat ja hevoset. Naudat syövät pääasiassa heiniä ja muita ruohokasveja, mutta myös puiden ja pensaiden lehtiä.

​

Emolehmä on erinomainen rantojen laiduntaja, sillä se kulkee tarvittaessa myös vedessä ruokaa etsimässä. Emolehmät raivaavat umpeen kasvaneilta ranta-alueilta melko kookastakin pensaistoa. 

​

Monet hyvinä lintujärvinä tunnetut vesialueet ovat aiemmin olleet rantalaitumina. Kahlaajille ja monille vesilinnuille kosteikkojen ja rantojen umpeenkasvaminen on ongelma. Lintuvesien kunnostamisessa laiduntava karja on erinomainen vaihtoehto: kun naudat viedään rantalaitumille, linnut tulevat perässä.