• Pihvikarjaliitto

Tätä haluan tehdä isona

"Opiskelu antaa järjen toteuttaa paloa maatalouteen", tiivistää agrologiopinnot tuleva emolehmätilallinen Pinja Kela. Kevään yhteishaut perusopetuksen jälkeiseen koulutukseen ovat avoinna 22.2.-22.3. ja amk-opintoihin 16. - 30.3.2022.


Hoitaminen vetää vahvasti puoleensa agrologiksi opiskelevaa 26-vuotiasta Pinja Kelaa, on kyse sitten ihmisistä tai eläimistä. Alla on lähihoitajan, erityislastenohjaajan, eläinhoitajan sekä maatalousyrittäjän tutkinnot.

”Maatalous on se, mitä haluan tehdä, mutta lähihoitajan ammatti on takataskussa varalla.”

Kela on ehtinyt työskennellä lähihoitajana ja erilaisilla maatiloilla, kuten vasikkakasvattamossa, ja pitää molemmista töistä.

”Hoitamisessa kiehtoo kanssakäyminen, luottamuksen saavuttaminen, työn jäljen näkyminen ja edistyminen. Työtä saa tehdä läsnä niin ihmisten kuin eläintenkin kanssa, etätyö ei ole minua varten.”


Monipuolinen opetus


Kela opiskelee kolmatta vuotta Savonia-ammattikorkeakoulussa Iisalmessa. Agrologiopinnot ovat laajat, asiantuntemusta kertyy monipuolisesti maatalouden eri osa-alueilta, ja uusia ajatuksia tarttuu tulevaisuuden varalle.

”Opinnot ovat antaneet paljon valmiuksia ajatella tulevaisuutta monelta kantilta. Vaikka tämä ei ole kannattavin ala, sisällä on palo tähän ammattiin. Täältä saa järjen toteuttaa sitä paloa.”

Esimerkkinä Kela mainitsee parhaillaan meneillään olevan spv-kurssin, joka auttaa suunnittelemaan tulevaisuutta yli kymmenen vuoden päähän. Fysiologiassa on päästy naudassa kirjaimellisesti pintaa syvemmälle ja opettajille voi myös esittää toivomuksia kurssien sisällöistä.

”Etäopetus on kyllä tuntunut hankalalta. Kavereiden kanssa on puhuttukin, että sitä löytää itsensä niin helposti navetasta eikä koneen ääreltä, kun ei ole koululla opiskelemassa.”


Lypsäviä välillä


Opintoihin kuuluvan harjoittelun Kela suoritti Luonnonvarakeskuksen Maaningan koetilalle, jäi sinne töihin opintojen ohella ja toimii nyt vakituisena tutkimusassistenttina. Työhön kuuluu normaalien karjanhoitotöiden ohella tutkimuksissa avustamista ja kokeiden valvontaa.

”Halusin harjoitteluun lypsykarjan pariin kokemuksen ja vaihtelun vuoksi. On mukava vertailla lypsy- ja emolehmien kanssa työskentelyä ja saada erilaisia kokemuksia.”

Kelan kotona Suomussalmella on anguskarja.

”Työn ja päiväryhmässä opiskelun yhdistäminen on välillä haastavaa, mutta on osattava sanoa ei ja aikataulutettava.”

Haasteista huolimatta Kela pitää enemmän juuri päiväryhmässä opiskelusta, sillä siten tutustuu uusiin ihmisiin ja tapaa heitä oikeasti. Lisäksi tietyt etapit opinnoissa tulee paremmin suoritettua ja opinnot etenevät.


Työtä itselle


Kelan tulevaisuuden suunnitelmana on jatkaa vanhempien työtä emolehmätuottajana.

”Vanhemmat ovat vielä nuoria, joten jatkan työtä Lukella. Talon sisällä voi vaihtaa paikkaa, joten voin päästä tekemään muutakin kuin nykyistä työtä lypsykarjan parissa. Lisäksi tutkimusten kautta saan itselleni lisää oppia koko ajan.”

Kela kiittää vanhempiaan kannustuksesta opiskella, mennä ja katsoa, mitä maailma tarjoaa. Hän kokee, ettei häntä ole kahlittu ennen tulevaisuudessa siintävää sitoutumista kotitilalle.

Maatalous kiehtoo Kelaa työnä, jota voi tehdä itselleen ja työn jälki näkyy. Tilan anguskarjaa on jalostettu pitkään ja siitokseen haluttujen eläinten tuottaminen tuo onnistumisen tunteen.

”Maatalous on hyvä ala, vaikka sen arvostus ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla. Mörköä etsitään liikaa maataloudesta asiaan kuin asiaan. Toivottavasti arvo ymmärretään ennen kuin tuotanto ajetaan alas, ettei tässä kokeilla ääripäätä.”

Kela toivoo, että arvostelijat tulisivat tekemään työtä viljelijöiden rinnalla ja näkisivät mitä maatalous on.


Eeva-Kaisa Pulkka, teksti

Pinja Kela, kuva